Mulle tuli nyt yhtäkkiä semmonen tunne että haluan kirjoittaa jotain tunteista. Tai siis ajatus lähti siitä kun töissä oli yksi aika inhottava asiakaskohtaaminen mistä jäi paska fiilis loppu päiväksi. Inhoan sitä tilannetta missä olet asiakkaan kanssa eri mieltä tai muuten vaan mikään ei riitä. Se kun tunnet kyynelien nousevan silmiin ja miljoona asiaa juoksee pään sisällä mutta et voi tehdä muutakun pidätellä itkua, purra hammasta ja selvittää asian mahdollisimman asiallisesti.
Hän joka keksi sanonnan että "asiakas on aina oikeassa", on kyllä itse väärässä eikä ole ollut asiakaspalvelualalla töissä ikinä :D. Siis mä itse pidän todella paljon mun työstä tällä hetkellä ja muutenkin asiakaspalvelusta. Oon joskus aikasemmin ollut niin paskoissa paikoissa töissä että en enään ikinä halua semmosta tilannetta mitä on ollut. Se että menet töihin itkien, lähdet sieltä itkien ja oot helvetin ahdistunut koko ajan, ei oo ihan oikein.
Se mistä pidän tässä työssä on se tunne kun osaat auttaa ja neuvoa asiakkaita ja saat kiitosta. Musta on ihana toivottaa kaikille mukavaa päivän jatkoa, hyvää viikonloppua tai mikä juhlapyhä sattuu olemaankaan. Koska monesta huomaa kuinka otettuja ne on siitä pienestä lauseesta, varsinkin vanhemmat asiakkaat.
Oon saanut todella paljon kiitosta mun asenteesta töissä. Myös joskus oon saanut asiakkailta jotain pieniä lahjoja kiitokseksi hyvästä palvelusta. Muutaman kerran pidätellyt kyyneliä semmosessa tilanteessa. Pyrin aina olemaan hymy huulilla auttamassa ja neuvomassa. Moni on sanonutkin kun on mut töissä nähnyt että tää on niin mun juttu. Vaikka mulla tosiaan on sosiaalisten tilanteiden pelko niin töissä en pelkää yhtään. Koulussa esitelmien pitäminen ym oli hirveää. Ja voitte kuvitella kun olen opiskellut matkailualaa niin kuinka usein siellä piti pitää esitelmiä..Olen selostanut bussissa joka on täynnä saman koulun oppilaita, siellä kaikkien edessä mikrofoniin matkalla turkuun. Oltiin myös luokan kanssa Saksassa niin siellä jokainen piti esitelmän jostain nähtävyydestä suomeksi ja englanniksi. Itse pidin sen Brandenburgin portista ja juuri kun sitä pidin niin paikalle sattui iso turistiryhmä japanilaisia kuuntelemaan minua :D Tilanne oli kyllä hupaisa ja hieman ahdistava, oli meinaan iso yleisö. Ja te ketkä tätä luette ja ette tiedä millainen tuo portti on niin käykää googlettamassa siitä kuvia, se on upea :).
Itseasiassa laitankin tähän siitä yhden kuvan.
Mutta tosiaan, itse osaan olla erittäin hankala ihminen välillä.. Oon kunnon stressipeikko, kiukuttelen välillä todella pienistä asioista ja mun mieliala voi muuttua sekunnissa :D.
Oon tosi äkkipikanen ja ahdistun helposti. Mutta! Juuri sen takia oon yrittänyt keskittyä vaan kaikkeen positiiviseen mun elämässä tällä hetkellä. Oon viettänyt paljon aikaa mun todellisten hyvien ystävien kanssa, nauttinut kesästä ja koittanut unohtaa kaikki mikä voi aiheuttaa stressiä. Okei, se on mahdotonta mutta aina saa yrittää ja pitääkin. Mulla on myös tiettyjä asioita kohtaan erittäin vahvat tunteet ja mielipiteet. Ja kyllä, myönnän olevani vaikea ihminen mutta kukapa ei ois.
Mulla saattaa myös maailma romahtaa kolme kertaa päivässä (siis se tuntuu vaan siltä) jostain pienestä asiasta mitä eka murehdin tunnin itkien ja hetken päästä en muista koko asiaa. Olen siis ailahteleva ja ehkä hieman takertuva. Odotan myös usein liikoja ihmisiltä ja joistain asioista ja sen takia petyn jatkuvasti. Oon semmonen hyväuskoinen hölmö häseltäjä. Mut oikeesti osaan olla ihan kiva ja ilonen ja pirtee ja hauska ja ja ja kaikkee :D En mä niin negatiivinen ihminen loppujen lopuksi oo mitä ehkä tästä tekstistä saattaa olettaa.
Kävin tuossa pari viikkoa sitten katsomassa yhtä asuntoa mihin rakastuin täysin! Siinä oli kaikki mitä voi asunnolta toivoa, makkari, lasitettu parveke, astianpesukone ja sauna.. Siellä näytössä oli myös minun lisäkseni 20 muuta, joten tiesin heti etten sitä asuntoa tule saamaan mutta silti pidin toivoa yllä ja suunnittelin jo melkein koko muuton ym ja tottakai petyin silti kun sain viestin että asunto meni jollekkin muulle vaikka se oli täysin arvattavissa etten sitä saa.
Sama juttu kun hain töihin erääseen hotelliin vastaanottovirkailijaksi. Pääsin haastatteluun mikä meni todella hyvin ja haastattelija oli hyvin mielissään. Olin aivan varma että se paikka on minun mutta sitten tietenkin päälle viikon jännityksen jälkeen tuli soitto että he ottivat sinne erään kokeneemman töihi. Aloin heti itkemään siinä puhelun alussa ja totesin että miten kuvittelette minun saavan kokemusta jos ei anneta mahdollisuutta.. Sanoi kyllä pitävänsä hakemukseni tallessa jos mahdollisesti paikka avautuisi heiltä niin olisin ensimmäisenä mielessä. Tästä on pari vuotta aikaa, ei ole kuulunut :D.
Ja sitten se kun hain opiskelemaan.. Taas olin aivan varma että pääsen. Kävin infotilaisuudessa ja haastattelussa. Ja kaikkea tätä ennen olin kokeillut josko pääsisin oppisopimuksella opiskelemaan eli töihin suoraan. No se homma meni kyllä ihan pieleen kun jo heti haastattelussa työpaikan pomo kusettaa päin näköä :D. Se miksi pettymykseni oli taas niin älyttömän suuri oli siitä kun kaikki olivat niin kannustavia sitä asiaa kohtaan että "kyllä sä sinne nyt sisälle pääset!" ja sitten kun en päässytkään.. Ja tuo opiskelupaikka/ala on juuri se mitä haluaisin tehdä. Aina ollut haaveena, pienestä pitäen. Kyllä mä sinne vielä pääsen! Kohta on taas hakuaika, jospa kolmas kerta toden sanoo :).
Haha, tää teksti kuulostaa joltain työhakemukselta tossa yhessä kohtaa :D ups.
Tässä pieni avautuminen. Pakko lopettaa tai tulee iha älyttömän pitkä teksti eikä sitä kukaan jaksa lukea :) Tuskin tätäkään ;D Kirjoittelen taas! Kuvat otettu googlesta.
-A
